Mieheni on kova selailemaan etuoven ja oikotien tarjontaa. Satunnaisesti hän myös käy näytöissä sellaisissa kohteissa, jotka voisivat olla kiinnostavia. Minä en mene mukana, koska olen se “innostuja”, eli se, joka ihastuu ensisilmäyksellä ja niin sitä taas mennään. Näin kävi vuonna 2015.
Olimme tuolloin etsineet vuoden verran sopivaa kohdetta ahdistuen vuokrakolmiossamme, joka sijaitsi (näin jälkikäteen ajatellen) ihan kivalla ja rauhallisella paikalla. Asunto oli hyvin siisti ja juuri rempattu pinnoiltaan. Se oli viihtyisä – mutta se ei ollut oma. Kesällä vuonna 2015 kävimme näytöissä hyvin paljon ja mieheni laajensi etsintää hakutulostemme ulkopuolelle. Hän unohti perua yhden tällaisen muutenvaan-näytön, johon olin vielä lupautunut menemään mukaan, ja jupisinkin hänelle unohduksesta. Talo sijaitsi aivan liian kaukana etsimästämme sijainnista. Kun astuin ovesta sisään, ostin jo talon mielessäni – ja niin me myös ostimme.
Vuoden 2019 lopussa mieheni löysi etuoven kohteista pommin. Minun ei pitänyt mennä mukaan, mutta olin juuri ohiajomatkalla, joten ajauduin jollakin puheella näytölle. Siihen, että pääsimme edes näytölle kyseiseen taloon, liittyy niin monta kiemuraa ja mutkaa, että en niitä tähän ala nyt kertomaan – mutta astuessani sisään, en tiennyt miten mieheni oli saanut välittäjän ylipuhuttua näyttöaikaa. Poika oli myös mukana ja hän meinasi oksentaa. Välittäjä oli vaivautunut. Mies nyrpisteli nenäänsä. Minä haistoin tilaisuuden ja näin mieheni ilmeestä, että nyrpistelystä huolimatta, hän hastoi saman. Haju oli niin paha, että mieheni kysyi välittäjältä, onko tietoa, minne talon entinen asukas on kuollut. Välittäjä naurahteli, että se on kyllä tiedossa, eikä ketään ollut kuollut rakenteisiin.
Jätimme idean hautumaan ja oikeastaan ehdimme sen torpata monestakin eri syystä, kunnes välittäjä oli meihin yhteydessä vuoden 2020 alussa. Kävimme näytöllä uudelleen, teimme tarjouksen ja se hyväksyttiin.
Näin lyhyesti kerrottuna ostimme
vesivahinkotalon ja alkoi aikajuoksu. Olimmehan siinä vaiheessa kahden
asuntolainan vankeja. Sanottakoon tässä vaiheessa, että pankkivirkailija teki
kaikkensa, jotta tähän tulokseen päästiin duunarituloillamme ja se valoi meihin
uskoa, että ehkä tästä selvitään, kun pankkikin on niin innokkaasti mukana
konkurssissamme.
